Kysymys- ratkaistu Kaapelissa näkyy edelleen kanavat ilmaiseksi

Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

Jetta

Huoltovalikon jäsen
Elokuun alussa luulin että hyvin palvellut Topfieldin HD-boxi olisi tulossa tiensä päähän kun ei enää kaukosäädin antanut komentoja vastaan.
Eli jokin aiheutti sen että kaukosäätimestä annetut käskyt eivät toimineet eikä boxi reagoinut ja kuva pikselöityi todella paljon.
Annoin töpselin olla irti seinästä viikon pari huollossa vaihdettiin varmuuden vuoksi kondensaattorit. Sain tutulta uudemman kaukosäätimenkin.
Asiaa liittyen, kun boxi teki todella pahasti tuota virhettä niin irtisanoin välittömästi kaapelitv-kortin operaattoriltani. Puhelimessa vielä asiakaspalvelusta sanoivat ettei korttia tarvitse palauttaa vaan että voin heittää roskiin sen.

Oli muuten sitten parin viikon odottelun jälkeen suuri yllätys kun laitoin boxin käyntiin ja kaikki toimikin hienosti.
No, eipä siinä mitään kun nyt on 2½ kuukautta näkynyt eräskin Formula 1:set sisältävä Total-paketti ilmaiseksi. Eli oli unohtunut kanavat vielä "päälle".
Voiko operaattori vielä tai enää laskuttaa tuota kun ovat jättäneet kanavat auki ja näkyville? Ainakaan sivuillani ei ole enää edes näkyvissä kortin tietoja joten eivät varmaan havaitse tätät vikaa kun kortti ei ole enää heidän tiedoissaankaan.
 
Ratkaisu
Päivitystä tännekin eli vielä näkyy kanavat. Uusintoja ja uusintoja noilla C More:n leffakanavilla enimmäkseen mutta katon kyllä Formula 1:set kun alkaa maaliskuussa.
Sanotaanko näin että voi olla että maksoin noista kanavista monta vuotta joten nyt saan hieman kaupanpäällisiä.

Raitsa

Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Sijainti
Turku
Laitteisto
3 * Nvidia Shield + Synology NAS DS218+ LG 77CX6LA + Genelec + RasPi/rAudio + Adam T5V + T7V + T10S - ArcoLinux
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 
Upvote 0

pmantynen

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Forssa
Laitteisto
Vu+ Duo (sat), Vu+ Solo2 (sat) + 2x Sundtek USB + Amiko Viper 4k Combo, lautaset: Gibertini 150 (polarmount), Gibertini 100 (diseqc-moottori)
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 
Upvote 0

heebo1974

Huoltovalikon jäsen
Laitteisto
VU+ DUO2 (OPENVIX 5.4), 2xDual T2/C viritin, La Digital CI+ CAM, 1 TB HD, Philips 65PUS7354 + Denon AVR-X1400H, LG 55UH770V + PS5
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 
Upvote 0

Mikko-vaari

Tuki-jäsen
Tuki-jäsen
Sijainti
Espoo
Laitteisto
Sony XR-55A80J ; Wave Frontier 90; VU+ Solo SE
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 
Upvote 0

pmantynen

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Forssa
Laitteisto
Vu+ Duo (sat), Vu+ Solo2 (sat) + 2x Sundtek USB + Amiko Viper 4k Combo, lautaset: Gibertini 150 (polarmount), Gibertini 100 (diseqc-moottori)
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 
  • Kiitos
Reactions: Ted
Upvote 0
Takaisin
Ylös