YLEn kanavat pätkii

Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

ughi

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Riihimäki
YLEn kanavat pätkii

On tässä jo vähän aikaa vaivannut pikku juttu YLE:n kanavien vastaanotossa. Lähes aina kun ohjelma alkaa, ensimmäisen minuutin aikana ruutu pimenee muutamaksi sekunniksi.

Koska canaalin ohjelmapaketissa näkyy nelisenkymmentä kanavaa ja pätkimistä on vain YLE:n kanavilla, kysyin YLE:ltä josko pystyisivät jostain selvittämään onko lähetyksessä jotain kökköä, mikä saattaisi wanhan noksun (9902S) kaataa.

Kysymys kuului:
"Pystyisittekö kertomaan/selvittämään mistä aiheutuu boxin pimeneminen
lähes joka kerta kun YLE:n ohjelma alkaa? Esimerkiksi tänään (24.2.) klo
9:00 alkanut uutislähetyksen vastaanotto katkesi hetkeksi. Sitä seuraavan
ohjelman ei.

Alkukatkos ilmenee yleensä ensimmäisen minuutin aikana lähetyksen
alkamisesta ja kestää muutamasta sekunnista pariin kymmeneen. Sapporon
hiihtolähetyksen aikana katkos tuli myös keskellä lähetystä. Keskellä
ohjelmaa tulevia katkoksia on vähemmän, mutta niitäkin on silloin tällöin.

Millään muilla canal digitalin pakettiin kuuluvilla kanavilla ei ole samaa
ongelmaa. Kaikilla YLE:n kanavilla (1, 2, 24, Teema) sen sijaan on. Vaiva
on pieni, mutta ärsyttävä.

Tämä menee nyt ihan muistikuvista, mutta ongelma saattoi alkaa silloin kun
digita ilmoitti löytäneensä (ja korjanneensa) virheen lähetystekniikasta
viimevuoden lopulla.
"

YLE vastasi:
"Sekä antennijakeluun että satelliitin kautta menevään jakeluun toimitetaan
YLEstä täysin sama signaali. Jos pulma olisi jo lähteneessä signaalissa, sama
ongelma esiintyisi myös muissa jakelutavoissa. Koska pulma on tullut esiin juuri
tässä jakelumuodossa, on tarpeen, että Canal Digital selvittää omalta osaltaan
ongelman esiintymisen. Saattaa toki olla, että pulman syyksi paljastuu esimerkiksi
vastaanotin tms. mutta siihenkin osaa satelliittioperaattori antaa vastauksen.
"

Ei muuta kuin Canaalilta kyselemään ja CD:n aspa vastasi:
"Olemme toimittaneet teille Combo virittimen. Onko se teillä käytössä? Katselukortti,
jonka numero on tuossa alla mainittu, on niin sanottu paring kortti. Sen toimii varmasti
vain toimittamassamme boksissa. Emme voi taata että kanavat toimisivat moitteettomasti
jossain muussa laitteessa.
"

Eli molemmat olivat sitä mieltä että vastaanottimessani on jotain vikaa. No, onhan se kumisaapasfirman tekemä, joten siinä olevia vikoja on tapana kutsua ominaisuuksiksi.
Jos vamma olisi ollut aina, voisinkin uskoa, että vika on pelkästään noksussa. Varsinkin kun musta tuntuu, että tämä vika alkoi kun digita viime vuoden loppupuolella ilmoitti löytäneensä ja korjaaneensa lähetysjärjestelmässä olleen vian.

Olenko oikeasti ihan ainoa, kenellä tällainen ongelma on?
 

rofafor

Huoltovalikon jäsen
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

rofafor

Huoltovalikon jäsen
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 
Takaisin
Ylös