Ylen digitoimet oikeusasiamiehen syyniin

Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

ankkanator

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
saimaa
Ylen digitoimet oikeusasiamiehen syyniin

Ylen ja viestintäministeriön toimista Suomen siirtymisessä digiaikaan on tehty kaksitoista valitusta.

Eduskunnan oikeusasiamies selvittää kahtatoista valitusta, jotka koskevat Yleisradion ja viestintäministeriön toimia television digisiirtymässä, kertoo STT, joka viittaa Hufvudstadsbladetin uutiseen.

Kantelut koskevat sekä Ylen toimimattomuutta että toimien ajoitusta.

Lehden mukaan selvitettävänä on muun muassa se, miksi Yle salli keskusdigiboksien käytön taloyhtiöissä vasta viime keväänä, kun suuri osa kansalaisista oli jo ehtinyt hankkia oman digiboksin.

Toinen kantelun aihe on se että viestintäministeriö antoi kaapelitalouksille puolen vuoden jatkoajan digitalisoitumisessa.

Paristakymmenestä kantelusta 12 valitusta on nyt tarkan selvityksen alla, sanoo esittelijäneuvos Raino Marttunen.

Ylen ja viestintäministeriön on annettava selvityksensä asiassa viimeistään huhtikuussa.


lähde : Digitoday / STT
 
Takaisin
Ylös