Moi,
Kävi siis niin että n. 6 vuotta vanhasta duo2:sta pimeni kerralla kaikki virittimet (TT3L10). Edellisenä iltana töllöä vielä pystyi katsomaan, mutta seuraavana iltana "signaalia ei löydy". Signaalimittari näyttä puhdasta nollaa jokaisella neljälllä virittimellä. Kokeilin vaihtaa virittimiä päittäin ja erikseen, mutta eloa en ole niihin saanut. Tallennuksia pystyn mainiosti katsomaan vielä duo2:lla, mutta signaalia en enää saa. Jos liitän saman antennikaapelin telkkariin suoraan kiinni, näkyy kuva mainiosti, eli yön aikana ei ole jostain tuntemattomasta syystä johtokaan poikki mennyt. Kaapelipuolen virittimiä tällä hetkellä käytän, kokeilin toki myös antennipuolta jos se näkyisi jotenkin vaikka kaapeliverkossa (DNA) elelläänkin. Konkissa ei näytä ainakaan silmämääräisesti olevan mitään vikaa, mutta yleismittari löytyy että jos joku osaa neuvoa mitä tuolta kannattaa alkaa mittailemaan vai onko aika sanoa hyvästit hyvin palvelleelle laitteelle?
Sen verran vielä lisäystä että kerran sain B virittimellä signaalipalkin näkymään signaalimittarissa kun oli vain toinen viritinkortti kiinni laitteessa, mutta kuvaa ei näkynyt. Vaihdoin sitten toisen viritinkortin samaan kohtaan ja yritin toistaa tempun mutta ei pulssia löydy. Enkä saanut toisella kortilla uudelleen kytkemisen jälkeen enää pulssia uudestaan näkyviin A enkä B puolella. Tuntuu vain todella oudolta että yhdessä yössä kaikki 4 viritintä hajoaisivat ilman mitään syytä.
Olen kokeillut asentaa uusia ja vanhoja imagejakin, mutta imagen vaihto ei auta tässä, sama "signaalia ei löydy" ongelma, oli image mikä tahansa.
Onko tässä mitään enää tehtävissä vai joko pitää alkaa sovittelemaan ostohousuja jalkaan?