Vetoomus Yle Extran lopettamista vastaan

Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

Raitsa

Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Sijainti
Turku
Laitteisto
Nvidia Shield + Synology NAS DS218+ LG B6 OLED 55" + Genelec
Vetoomus Yle Extran lopettamista vastaan

Yle suunnittelee lopettavansa Yle Extra-televisiokanavan. Internetiin on kuitenkin nyt perustettu allekirjoitettavaksi vetoomus, jonka pyrkimyksenä on varmistaa Yle Extran jatko. ”Tavallisten kansalaisten” lisäksi esimerkiksi Zen Cafén Samuli Putro, Maj Karman Häiriö Piirinen ja Anssi Kela ovat jättäneet nimensä vetoomukseen.

Vetoomuksen laatijoiden mukaan "YLE Extra on ollut pirteä uudistus YLEn valikoimassa. Extran tarjonta on ollut pienten resurssien sisällä mielenkiintoista, ajankohtaista ja kantaaottavaa.
Musiikki-TV käsittelee populaarimusiikkia laajasti ja analyyttisesti, kun taas Extra Large ottaa osaa populaarikulttuurikeskusteluun ennen näkemättömän monipuolisesti. Ohjelmassa ovat vierailleen niin kirjailijat, sarjakuvataiteilijat, kurkkulaulajat, kokit, popparit, rokkarit, poliitikot, sirkustaitelijat kuin aivotuunaajatkin. Mielenkiintoisille keskusteluille on annettu aikaa, ja ne on toimitettu ammattitaitoisesti ja huolella.

Meidän mielestämme julkisen palvelun tehtäviin kuuluu tuoda kulttuuria ja asiaa olohuoneisiin asenteella, suoraan ja mielenkiintoisesti. YLE Extra tekee juuri sitä, joten me vastuustamme jyrkästi YLE Extran alasajoa."

Vetoomus on tarkoitus antaa tiistaina klo 17.00 Ylen Hallintoneuvostolle ennen heidän kokoustaan, jossa asiasta tehdään lopullinen päätös.

Yle Extran ystävät voivat käydä jättämässä nimensä osoitteessa www.got.to/pelastayleextra
 

Y

Huoltovalikon jäsen
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi sivuston sisältöä.
 

pmantynen

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Forssa
Laitteisto
Vu+ Duo (sat), Vu+ Solo2 (sat) + 2x Sundtek USB, lautaset: T90, Gibertini 150 (polarmount), Gibertini 100 (diseqc-moottori)
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi sivuston sisältöä.
 

mphumax

Vahvasti satelliittien vaikutuksen alaisena
Sijainti
Tampere
Laitteisto
Technomate nano 3T+Jaeger Vbox-II +1.8 m primefocus
Octagon sf4008 s2x
Triax TD-110 +moteck sg-2100A
AZBOX PREMIUM HD E2
DrHD F15
Mystique SaTiX-S2 Sky V2 USB
Epson EMP-TW600 Onkyo TX-SR309+ JBL scs178
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi sivuston sisältöä.
 
Ylös