Tv-ohjelmien etätallennuksen uskotaan yleistyvän

Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

ankkanator

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
saimaa
Tv-ohjelmien etätallennuksen uskotaan yleistyvän

Televisio-ohjelmien etätallentamiseen pohjautuvat palvelut ottivat askeleen eteenpäin Yhdysvalloissa maanantaina. Suomessa TVkaista ja Saunavisio tunkevat kuluttajien koteihin.

Kaapeliyhtiöistä on tulossa yhä suurempi uhka perinteisten televisioyhtiöiden ansaintamallille, talouslehti Financial Timesin haastattelemat analyytikot arvioivat.

Yhdysvaltalainen valitustuomioistuin hyväksyi maanantaina newyorkilaisen kaapeliyhtiö Cablevisionin valituksen alemman oikeusasteen päätöksestä.

Päätös oli estänyt Cablevisionia tarjoamasta etätallennustilaan pohjautuvia televisio-ohjelmien nauhoituspalveluita.

Cablevision oli tarjonnut asiakkailleen verkkopalvelua, jossa kuluttaja pystyi nauhoittamaan ohjelmia Cablevisionin verkkoon kotona säilytettävän boksin sijaan.

Tutkimusyhtiö Bernstein Researchin analyytikko Craig Moffett arvioi tekniikan suosion kasvavan kotitalouksissa, joilla on pääsy kaapeliverkkoon.

Nyt digivideotallennin löytyy 20 prosentista kaapelitalouksista, mutta Moffettin mukaan luku voi kohota nopeasti 60 prosenttiin.


TVkaista näkee suunnan oikeana

Suomessa hieman Cablevisionin tapaista palvelua tarjoavat TVkaista sekä Elisan omistama Saunalahti.

– Päätös osoittaa, että ollaan oikealla tiellä, TVkaistan toimitusjohtaja Fredrik Husberg sanoo.

TVkaista oli Yleisradion hampaissa helmikuussa. Yleisradion lakiosaston päällikkö Katri Olmon mukaan palvelulla ei ollut tekijänoikeuksien omistajien lupaa palvelulleen.

TVkaistan mukaan jokaisella asiakkaalla on kuitenkin henkilökohtainen boksinsa. Asiakas myös valitsee itse, mitkä tv-kanavat ja mitkä tv-ohjelmat omalle laitteelleen tallentaa.

Husbergin mukaan Yleisradion kommentit eivät kuitenkaan koskaan johtaneet mihinkään toimenpiteisiin.

– Meillä on ollut kirjallinen hyväksyntä toiminnallemme Yleisradiolta koko ajan.

Yhdysvalloissa tuomioistuin hylkäsi Cartoon Networkin ja CNN:n väitteen, jonka mukaan Cablevisionin etätallennuspalvelu olisi loukannut tekijänoikeuksien haltijoiden oikeuksia.

Etätallennuspalveluiden kritisoijien mukaan palvelut jäljentävät ja lähettävät luvatta tekijänoikeuksien alaista materiaalia.


Uhkana mainosten ohittaminen

Perinteisten televisiokanavien nuivaa suhtautumista etätallentimiin selittää niiden mainosrahoitteisuus.

Ne pelkäävät menettävänsä tuloja, mikäli yhä useampi kuluttaja ryhtyy hyppimään mainoskatkojen yli.

Husberg ei suostu kertomaan tarkkoja lukuja TVkaistan asiakasmäärän kehityksestä.

Se on kuitenkin kehittynyt "varsin mukavasti" tämän vuoden puolella, toimitusjohtaja vakuuttaa.


Financial Times : http://www.ft.com/cms/s/0/42c3af76-6279-11dd-9a1e-000077b07658.html


lähde : Digitoday
 
Takaisin
Ylös