Hexi
Huoltovalikon jäsen
Plussa HM-satille
Joskus aiemmin kerroin kuinka xxx-kanava ultra blue korttini toimi 16kk eli 4 kuukautta yli tuon tilatun ajan.No koska siihen(kin) kanavaan tottui tuota kanava surffailua harrastettaessa niin tilasinpa uuden kortin HM-satista tuossa kesäkuun alussa.
Kortin päivitys systeemi olikin muuttunut ja päivittyi nyt vuodeksi eteenpäin eikä kuukausi kerrallaan niin kuin aiemmin joten "ilmaista" katseluaikaa ei ollut nyt odotettavissa. Sitten vielä mun tuurilla juuri kun olin hankkinut kortin niin http://www.sat-world.com/ myi sitä n. 50 euroa halvemmalla eli 125 eurolla!
Ja kuten alan harrastajat tietävät niin ultra blue kanava lopetti lähetyksensä heinäkuun alussa joten meikäläinen maksoi n.kuukauden katselusta 210 euroa joka jo ylittää suomen tv luvankin kuukausi hinnan
Ultra blue tiedottaa sivuillaan että muuttavat taajuutta ja aloittavat uuden kanavan ja vanha kortti pitäisi lähettää hollantiin mutta kaikki tuntuu olevan hyvin epämääräistä mitä noita juttuja olen ulkomaisiltakin foorumeilta lukenut.
Ei tietoja koska aloittaa ja millä taajuudella ym.
No minäpä lähetin sähköpostia eilen illalla HM-sattiin että pikkasen tyyristä katsomista oli ton ultra blue kanavan kohdalta niin voisko kortin vaihtaa johonkin toiseen vastaavaan kanavaan.Piruuttani kokeilin, en uskonut onnistuvan mutta sieltäpä tulikin vielä myöhään illalla vastaus että voivat vaihtaa joko SCT/Extaci korttiin
Pitää vain lähettää tuo ultra blue kortti takaisin.
En tiedä sitten saanko 12kk vai 3kk kortin lupasivat kyllä ensi viikolla lähettää lisätietoja.
SCT:hen taidan kallistua kun tuo kumi ei ole oikein minun alaani tosin taitaa tossa SCT:ssä ole homo juttuja eikä sekään ole minuun alaani.
Toisin niitä nyt tuntuu olevan joka kanavalla
Ilmoittelen jos toi kortinvaihto onnistuu ongelmitta (tai ongelmien kanssa) mun tuurilla.