Operaattorit vs. piraatit

Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

Charlie

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Espoo
Operaattorit vs. piraatit

Ajattelin herättää keskustelua siitä, mihin suuntaan mielestänne kehitys on menossa tässä taistelussa. Mielestäni vapaakatselun mahdollisuudet ovat viime aikoina selvästi vähentyneet (pl. kortinjako).

Aihe tuli mieleeni kun mietin että tuo "harrasteellisen" katselun kultakimpale eli Dreambox on ollut talossa nyt reilut 1,5 vuotta. Siitä lähtien eri konsteilla näkyvien kanavien määrä on tasaisen varmasti pienentynyt. Puhun nyt siis lähinnä vain positioista 13e ja 5e, koska muita minulla ei ole missään vaiheessa näkynytkään.

Koska menneistä voi puhua tälläkin forumilla varmaan ääneen(?), niin aika monta operaattoria on mennyt pimeäksi piraattikatselijoilta. Nimeltä voisi mainita ainakin suuret Viasatin ja Sky Italian. Ajan myötä ovat pimentyneet myös mm. puolalaiset ja sveitsiläiset kanavat, sekä Turun Palloseuran kanavat nyt hiljattain. Ehkä näistä joku näkyy jo jollain konstilla jota en tiedä, mutta se ei nyt ole tässä oleellista.

"Ilmaiseksi" näkyvien kanavien määrä ei ainakaan minulle ole mikään itsetarkoitus, mutta trendi on ollut aika selvä. Toki on olemassa mahdollisuus kortinjakoon, mutta se poistaa tietyn yksityisyyden tästä touhusta eikä siihen kaikki halua lähteä. Toisaalta se tarjonta mikä oli olemassa juuri tuolloin 1,5 vuotta sitten sai meikäläisenkin omantunnon jo hieman kolkuttamaan. Katseltavaa oli jo aivan liikaakin, eikä kyse ollut siis kuin parista satelliitista.

Moni operaattori on myös mennyt ns. dedikoidun boksin toimintamalliin, ja sitä kautta saanut muut kuin kortinjakajat tippumaan kyydistä. Conax on myös nykyään ainakin julkisuudessa liikkuvien tietojen mukaan vahva salaus, CD:n tilaajamäärät sen kuin kasvavat. Onneksi hieman monikulttuurisempaa ohjelmaa haluaville varsinkin monilla ranskalaisilla kanavilla on portit yhä edelleen auki kaikille ja tarjontaa riittää.

Miten on, näkyykö esim. DB:lla vähän ajan päästä enää mitään vilunkipelillä, vai tuleeko harrastus painottumaan enemmän FTA- ja feed-bongailuun ja vastaanottimien softien virittelyyn?
 

Vkeys

Huoltovalikon jäsen
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

Raitsa

Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Sijainti
Turku
Laitteisto
3 * Nvidia Shield + Synology NAS DS218+ LG 77CX6LA + Genelec + RasPi/rAudio + Adam T5V + T7V + T10S - ArcoLinux
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 
Takaisin
Ylös