Nautintoaine

Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

Mixu

Valvoja
Sijainti
Turku
Nautintoaine

Minua on kovasti ihmetyttänyt kun tällä foorumilla ei olla vielä käyty alkoholista mitään suurempaa keskustelua. Kyllähän jokaisen suomenkielisen foorumin sivuilta pitää löytyä jotain jutustelua tästä meidän kansallisesta harrastuksesta, eli viinanjuomisesta.

No, lähinnä siis kiinnostaa millä huoltovalikkolaiset huuhtelevat sen lautasenasennuksen jälkeisen pölyn kurkustaan alas. Onko joukossamme kenties innokkaita viski, konjakki, rommi, yms. miehiä tai naisia?

Itse innostuin joitakin vuosia sitten rommista. Aluksi tuli juotua ihan rommikolaa useammin kun meni baariin. Sitten kun menin ensimmäistä kertaa jenkeissä käymään kuutisen vuotta sitten, tuli ostettua paikallisesta alkoholimyymälästä Appleton extraa. No huomasin ettei siihen tarvinnut laittaa kuin puolet kolaa enää joukkoon. Pian sitten siemailinkin sitä ihan sellaisenaan. No siitä innostuneena kauppaan takaisin ja ostamaan muita hiukan kalliimpiakin tummia rommeja.

Siitä asti niitä on tullut maisteltua. Eikä meikäläisen maku ainakaan vielä ole kovinkaan kehittynyt, mutta kyllä sitä aina tuntee minkälainen tavara tuntuu suussa hyvältä. Rommien oma top 3 on ehkäpä tämä. Järjestyksestä en tosin ole varma.

- El Dorado 15yr
- Appleton 21yr
- Matusalem

Viskejäkin pystyn juomaan jos ovat tosi pehmeitä ja savunmausta pidän myös. Konjakkien kanssa on treenit vielä kesken. Ja jos ei noin tiukka tavara satu jonain päivänä sopimaan niin superkuivaomenasiideri ajaa asian.

Mites muut?

On muuten olemassa jopa suomenkielinen rommisivusto jolta myöskin foorumi löytyy:

http://www.susimetsa.net/rum/index.html

Mixu
 

Liitetiedostot

  • rommi.jpg
    rommi.jpg
    33.3 KB · Lukukerrat: 222

Raitsa

Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Sijainti
Turku
Laitteisto
Nvidia Shield + Synology NAS DS218+ LG B6 OLED 55" + Genelec
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi sivuston sisältöä.
 

Liitetiedostot

  • Karhu.jpg
    Karhu.jpg
    38.8 KB · Lukukerrat: 57
  • Larsen.jpg
    Larsen.jpg
    22.7 KB · Lukukerrat: 45
  • jäger.jpg
    jäger.jpg
    25.5 KB · Lukukerrat: 36

Y

Huoltovalikon jäsen
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi sivuston sisältöä.
 
Ylös