Digitelevision hylkääjien määrä lähes tuplaantut

Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

ankkanator

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
saimaa
Digitelevision hylkääjien määrä lähes tuplaantut

Suomen vajaasta 2,5 miljoonasta kotitaloudesta yhdeksän prosenttia ei Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa omistanut ollenkaan televisiota. Viime vuonna digiajan kynnyksellä ilman televisiota oli 5-6 prosenttia talouksista. Se merkitsee, että televisiottomien talouksien määrä on lähes tuplaantunut.

Tilastokeskuskuksen luvut kertovat, että digisovittimen tai digitelevision oli toukokuun puoliväliin mennessä hankkinut 96 prosenttia Suomen yli 2,2 miljoonasta television omistavasta kotitaloudesta. Helmikuussa digisovitin tai digitelevisio oli 91 prosentilla tv-talouksista.

Antennin välityksellä televisiota katsovista talouksista 98 prosentilla oli toukokuussa käytössä digisovitin. Kaapelitalouksista 94 prosenttia omisti digisovittimen.


Ensimmäinen digipääte hakusessa

Kaapelitalouksista kolme prosenttia aikoo hankkia ensimmäisen digisovittimensa viimeistään syksyllä.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin yhteydessä neljästi vuodessa tehtävään laitetiedusteluun, johon osallistui 2.-19. toukokuuta 1 473 kotitaloutta.

Helmikuussa tehdyssä edellisessä tiedustelussa 95 prosenttia antennitalouksista ja 86 prosenttia kaapelitalouksista ilmoitti omistavansa digisovittimen.

Suomi siirtyi antennijakelussa digiaikaan syyskuun alussa 2007. Analoginen kaapelijakelu sai jatkoajan helmikuun loppuun saakka.


Monen sovittimen koteja lisää

Toukokuussa 52 prosentilla tv-talouksista oli vähintään kaksi televisiota ja 45 prosentilla tv-talouksista oli enemmän kuin yksi digisovitin. Jokaiselle televisiolle tarvitaan oma erillinen digisovittimensa.

Helmikuussa monen sovittimen talouksia oli 40 prosenttia. Tallentavan eli kiintolevyllisen
digisovittimen oli toukokuussa hankkinut 38 prosenttia tv-talouksista.

Digisovitin oli toukokuussa edelleen harvinaisin yksin asuvien tv-kodeissa: alle 35-vuotiaista sinkuista vasta 89 prosenttia omisti digisovittimen. Kun otetaan huomioon hankinta-aikomukset, ilman digisovitinta saattaa olla vuoden lopulla yhä noin viisi prosenttia varsinkin nuorista yksin asuvista.

Toukokuussa 22 prosenttia alle 35-vuotiaista yksin asuvista ei omistanut televisiota ollenkaan.

Muista television oheislaitteista videonauhuri oli toukokuussa 63 prosentissa, DVD-laite 62 prosentissa ja kotiteatteri 23 prosentissa television omistavista kodeista Suomessa.
Laajakuvatelevisiota, taulutelevisiota tai vastaavaa 16:9 -kuvasuhteen televisiota katseli 53 prosenttia tv-talouksista.


lähde : TalousSanomat
 
Ylös