28.2 ei näy ei

  • Viestiketjun aloittaja pepe
  • Aloituspäivämäärä
Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
28.2 ei näy ei

Nyt tarvittaisiin apua.
Täältä olen hyviä vinkkejä saanut, ja monet muutkin tuskailevat D2 näkyvyyden kanssa. Mutta näyttää että seinä olisi edessä, vaikka se lautasen takana onkin.

Hommasin vanhan Finnsatin 180 senttisen Prime Focus lautasen ajatuksena saada näkyviin nuo kuuluisat D2set. Minulla oli paikalla ennen 110 senttinen, ja sillä sain joitain kertoja pikselikuvaa tuolta (esim. 11954 taajuus), joten hyvät edllytykset olisi isommalla saada koko potti, näin tuumailin.

Ok, muut nyt näkyvät tällä isolla, voimakkuuslukemat ja laatuarvot kasvoivat, mutta kun se D2, ei ja ei.
Boksina minulla on Humaxin HDCI 2000, kelpo vehe, sen mittarin mukaan seitsemän prosentin signaali- laatuvoimakkuudella saa kuvaa näkyviin, se tosiaan riittää - yleensä vahvuudet pyörivät siinä 15-60%, joskus ylikin, laatua 25-100%. Mutta näkyy.
Joskus ihmettelen täällä kerrottuna satasen voimakkuuksia, kai paikkakunnallakin on väliä, mutta parempia lukemia en ole etsinnöistä huolimatta saanut.
Samoin toisella antennilla, jossa kaksoissyöttä Astra/Hotbird, sielläkin prosenttilukemat edellistenveroisia, ja hyvin näkyyvät kaikki kanavat.

Asun Kymenlaaksossa, Kouvolasta vähän pohjoiseen.

Ison lautasen mikropäänä oli vanha, kaksi piuhainen ( V ja H erikseen) ENDL-60-FL 0.8 db - sen on Microelectronics Technology Inc joskus valmistanut, mutta sain sillä kuvaa erikseen piuhoista ulos otettuna, mutta ei D2. Antennin ikää kukaan ei tiedä, 10-15 v. mutta kunto erinomainen.
Mikropäänä olen käyttänyt Vantagen 0.2 db singleä, sellaisenaan ja teipillä ympättynä tuon vanhan syöttötorveen; kuvaa tulee, mutta ei D2. Ei.

Suuntaukset ovat kunnossa, mittarilla ym. katsottuna, olen veivaillut ja hienosäätänyt, mutta usko alkaa loppua.
Onko niin, että tuollainen iso Prime Focus vaati todella sen oman mikropään syöttötorvineen?
Miten se muka eroaa tavallisesta päästä?
Jos focus on kohdallaan, niin miksei tavallinen lnb näytä D2ta?
Eikös tuo teippaussysteemi aja saman asian, periaatteessa?

Täällä tähdennetään mikropään hienosäätöä, milli milliltä tapahtuvaa asennusta, ja mielestäni siinäkin onnistuin hermoni jo menettämään.
Minun taitoni ainakin loppuvat.

Tuntuu että nyt viisaimpien neuvot ovat tarpeen.
Paikasta tosiaan täytyy saada D2 esiin, koska pienemmälläkin antennilla olen päässyt sitä haistelemaan.

Iso antenni hyvä, ei lommoja yms, reunat suorat, jalusta hyvä, huojumaton.

Boksin mittari näyttää kolmenkymmenenkin prosentin signaalivahvuuksia, minkä pitäisi minulla riittää, mutta laatu 0%.
Mistä johtuu?

Olisikohan joku paininut samantapaisen ongelman kimpussa?

Kiitos avustanne jo etukäteen.
Pepe
 

pmantynen

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Forssa
Laitteisto
Vu+ Duo (sat), Vu+ Solo2 (sat) + 2x Sundtek USB + Amiko Viper 4k Combo, lautaset: Gibertini 150 (polarmount), Gibertini 100 (diseqc-moottori)
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

Liitetiedostot

  • vantage.jpg
    vantage.jpg
    16.3 KB · Lukukerrat: 199
  • torvi.jpg
    torvi.jpg
    13.2 KB · Lukukerrat: 190

pmantynen

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Forssa
Laitteisto
Vu+ Duo (sat), Vu+ Solo2 (sat) + 2x Sundtek USB + Amiko Viper 4k Combo, lautaset: Gibertini 150 (polarmount), Gibertini 100 (diseqc-moottori)
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pmantynen

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Forssa
Laitteisto
Vu+ Duo (sat), Vu+ Solo2 (sat) + 2x Sundtek USB + Amiko Viper 4k Combo, lautaset: Gibertini 150 (polarmount), Gibertini 100 (diseqc-moottori)
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

kouvja3

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Turku
Laitteisto
Canalin combo,
Samsung 9500 AY
Pace msp 990
240 prime 28e
180 Prime 42E-30W
2kpl Triax 88, 4lnb, 1w, 5e, 13e, 19e
Ja etelän tuliaisena dm-500
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

Liitetiedostot

  • televes.jpg
    televes.jpg
    22.4 KB · Lukukerrat: 638

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

dt125

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
Keski-Suomi
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

Liitetiedostot

  • HPIM0944.JPG
    HPIM0944.JPG
    115.1 KB · Lukukerrat: 538

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

Liitetiedostot

  • antenni.jpg
    antenni.jpg
    50.3 KB · Lukukerrat: 228
  • sate.jpg
    sate.jpg
    56.1 KB · Lukukerrat: 221

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

pepe

Huoltovalikon jäsen
Sijainti
jaala
Sinun tulee rekisteröityä nähdäksesi muutakin kuin ensimmäisen viestin sisältö.
 

Liitetiedostot

  • suoja.jpg
    suoja.jpg
    48.6 KB · Lukukerrat: 217
Takaisin
Ylös