Uutisia Oikeus päätti 1,5 miljoonan kaapelitalouden ilmaiskanavista: Eivät pimene – toistaiseksi

  • Viestiketjun aloittaja jko
  • Aloituspäivämäärä
Sivustoa
		sponsoroi SatShop.fi

jko

Huoltovalikon jäsen


"Markkinaoikeus on päätöksellään estänyt monet suomalaiset ilmaiskanavien uhanneelta pimenemiseltä. Asiassa on kuitenkin toinenkin puoli.
Telia on ottanut Kopiostosta voiton markkinaoikeudessa. Oikeuden päätös poistaa ainakin toistaiseksi väläytetyn uhkan siitä, että runsas ja ilmainen kanavatarjonta suomalaisissa kaapelitalouksissa loppuisi.

Kiistassa on kyse tekijänoikeuksista. Kopiosto haastoi Telian oikeuteen niillä perusteilla, että tv-ohjelmien tekijöille kuuluvat tekijänoikeuslain mukaan korvaukset ohjelmien edelleen lähettämisestä kaapeliverkoissa.

Telian ja oikeuden mukaan kaapeli- ja iptv-jakelu ei kuitenkaan ole edelleen lähettämistä, josta pitäisi maksaa erillisiä korvauksia. Tv-kanavien lähettämisen kaapeliverkossa katsotaan olevan samanlaista alkuperäistä lähettämistä kuin antenni-tv-jakelukin.

– Markkinaoikeus asettui päätöksellään tukemaan Suomessa vakiintunutta toimivaa käytäntöä, jossa ohjelmantekijät saavat tekijänoikeuskorvauksensa tv-yhtiöiden hankkiessa lähetysoikeudet ja kaapeli-tv-operaattorit hoitavat vapaasti vastaanotettavien tv-kanavien teknisen jakelun antenniverkon rinnalla suomalaisiin koteihin, sanoo Telian tv-liiketoiminnan johtaja Olli-Pekka Takanen tiedotteessa.

Kiistalla on merkitystä noin 1,5 miljoonan kotitalouden kannalta. Oli veikattu, että Kopioston voitto voisi jopa viedä ilmaisen kanavatarjonnan heiltä pois.

Kopiosto sanoo haluavansa toimillaan turvata tekijänoikeuskorvaukset edustamilleen tv-ohjelmien tekijöille.

– Tekijöiden tulee saada teostensa käytöstä korvaus, jotta turvataan luovan työn edellytykset ja laadukkaiden sisältöjen tuotanto jatkossakin. Tämän vuoksi harkitsemme asian viemistä vielä eteenpäin korkeimman oikeuden arvioitavaksi, Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen sanoo tiedotteessa."
 
Takaisin
Ylös